Kiipeily sopii loistavasti seikkailumatkan osaseks

via ferrata

Kiipeily sopii loistavasti seikkailumatkan osaseksi. Kiipeily on fyysisesti raskasta, mutta myös erittäin palkitsevaa!

 

Kiipeily yksinään ei tietenkään ole samalla tavalla seikkailumatkailua kuin vaeltaminen tai melominen. Paitsi jollei sitten ole vuoristokiipeilijä ja suorita matkaa korkean vuoren huipulle!

Tässä bloggauksessa käsittelen kuitenkin sellaista kiipeilyä, joka on joko osa vaellusta tai yksittäinen, muutaman tunnin kestävä seikkailurupeama. Useimmiten kyseessä on siis kalliokiipeily. Se on itselleni tutuin kiipeilyn muoto, mutta viime aikoina olen innostunut myös boulderoinnista, eli ilman varusteita suoritettavasta kiipeilystä.

Sisäkiipeilyssä ei tietenkään ole mitään vikaa. Mutta kiipeilyhallit ovat usein toistensa kaltaisia kaikissa maailman kolkissa, joten ne eivät juuri tuota elämyksiä itse kiipeilyn lisäksi. Jääkiipeilyä taas en ole vielä päässyt kokeilemaan. Siinä pääosassa käytetään jäähakkua, ja jaloissa on jääraudat.Toivon pian kuitenkin pääseväni testaamaan tätäkin kiipeilyn muotoa!

 

Kalliokiipeily

Kalliokiipeilyn viehätys

 

Kiipeilyssä on erinomaisia, koukuttavia piirteitä. Sen aikana tulee keskityttyä täysin siihen, mitä on juuri sillä hetkellä tekemässä. Se myös saa tunnustelemaan kehon rajoja ja lisää tietoisuutta sen rajoista. Lisäksi se saa aikaan huimia onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunteita!

Kuten tätä blogia lukeneet ovat jo huomanneet, nautin erityisesti ulkoilmaseikkailuista. Niinpä läheinen kosketus kallioon ja luonnon armoilla urheilu ovat lähellä sydäntäni. Kiipeilyssä on myös jotain alkukantaista: onhan ihmiskunta kiipeillyt kautta aikain. Meidän etuna on kuitenkin se, että meillä on hyvät turvavälineet ja apuvälineitä pidon lisäämiseen.

Kiipeily kannattaa aloittaa kurssille osallistumalla. Kiipeilyn makuun pääsee nopeasti! Kurssilla opetellaan paitsi tekniikkaa, myös turvallisuusseikkoja. Varusteita ei tarvitse itse heti hankkia, vaan nekin saa kurssia varten lainaan. Kiipeily on siinä mielessä sosiaalinen laji, että kiipeilijä tarvitsee aina yhden kaverin varmistajaksi.

Ihastuin kiipeilyyn ensiyrittämällä, mutta varsinainen intohimo lajiin syntyi, kun pääsin kiipeämään oikeaa kalliota. Haaveenani on lähiaikoina päästä kiipeämään Repoveden kansallispuistoon. Siellä on maan komeimmaksi kehuttu kiipeilykohde, järvestä nouseva Olhavanvuori.

 

via ferrata

 

Via Ferratat

 

Jos kaipaa unohtumatonta kiipeilyelämystä, kannattaa lähteä jollekin Via Ferratalle. Ne ovat suojeltuja kiipeilyreittejä, ja niitä on etenkin Alpeilla. Ne ovat historiallisia reittejä, joita ovat käyttäneet esimerkiksi sotajoukot. Nykyään niitä kiipeävät ennen kaikkea turistit, joten Via Ferrata -retkiä on todella helppo järjestää.

Reittiä pitkin kulkee teräsvaijeri, ja kiipeilyä helpottavat myös vaikeissa kohdissa teräsaskelmat. Via Ferrata -kiipeilyä tarvitaan sitä varten suunniteltu varustus. Kiipeilijä siis kiinnittää itsensä reittiä myöten kulkevaan vaijeriin. Reittien vaikeustaso vaihtelee, ja kiipeillä voi jopa ensimmäist kertaa jossakin helpommassa Via Ferrata -kohteessa. Via Ferrata -reittejä kulkee esimerkiksi Italiassa ja Itävallassa.

Oma kokemukseni on Itävallasta, Innsbruckin lähistöltä. Maisemat ja suloiset alppikylät ovat painuneet mieleen ikiajoiksi, samoin historiallisen reitin kiipeäminen. Huima korkeus ja pystysuoran seinän kiipeäminen vaatii mielenrauhaa – tai sitä, ettei katsele kovin usein alas. Ja mitkä näkymät huipulle päässeen kiipeilijän palkitsevatkaan!

Epäröin ensin matkalle lähtemistä yksin. Via Ferrata -matkailijoita oli kuitenkin muitakin, joten samanhenkisiä kavereita löytyi nopeasti. Tunnelma reissun aikana oli myös mukava, ja kiipeilyseura erittäin kansainvälistä. Voin siis suositella tällaista puolittain omatoimista retkeä kenelle tahansa kiipeilystä innostuneelle! Majoituin itse mukavassa hotellissa, mutta myös rustiikkisempia vaihtoehtoja taatusti löytyy.

Fyysisesti kiipeily ei ollut kovin raskasta, koska olin treenannut reissua varten ahkerasti. Haluaisin vielä jonain päivänä osallistua matkalle, jonka aikana kiivetään useampi etappi ja yövytään matkan varrella! Siihen on mahdollisuus esimerkiksi Dolomiiteilla Italiassa. Brenta on kuuluisa ja suosittu kohde, ja siellä on useita eritasoisia reittejä.

 

tracciolino via ferrata

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Verkkosivustomme käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Close